Lauantaina olin sitten ensimmäistä päivää uudessa työpaikassani ja kyllä taas sai suomi-tyttö ällistyä tän maan ihmeellisyyksiä ja tällä kertaa opetusmetodien muodossa: Luokassa oli yli 30 oppilasta ja huoneen koko oli ehkä 30m2? Ja kun tämä ei vielä olisi haastavaa, niin lisäksi opettaja huusi koko tunnin kovaääniseen! Meininki oli kuin armeijassa: Opettaja sanoi englanninkielisen sanan ja oppilaat huusivat perässä…kahden tunnin aikana opeteltiin 6 sanaa ja that’s it. Voisiko tässä olla yksi syy tän kansan huonoon kielitaitoon? Toisaalta, ei taida jäädä mun ongelmaksi, sillä tunnin jälkeen jostain ilmestyi pukumies kyselemään mun passin kopiota ja ilmeni, että kaveri ”omistaa” kadun ja mun passin antaminen olis paikan omistajan mukaan safety-thing…What!? Mun mielipide asiasta oli kuitenkin päinvastanen ja passin antaminen kaverille olisi sama kuin Alkon avaimien antaminen AA-kerholaiselle, joten ikävä kyllä opehaaveet kariutuivat alkumetreille…Nyyh. Vaikka näinkin pienessä tuppukylässä asutaan, niin mafia se täälläkin rehottaa…Wo fang qi
Aion kuitenkin jatkossa käydä koulussa vierailevana tähtösenä aina silloin tällöin kun heillä on joulujuhlaa tai muuta tapahtumapäivää, niin pääsen vielä tapaamaan näitä villejä pikkuihmisiä…
Toissapäivänä olin sitten taas Qingdaossa tapaamassa toista hammaslääkäriä ja tällä kertaa meillä oli jopa yhteinen kieli, joten kommunikointi oli ihan vaan vähän helpompaa…no...Dr. David (nimestä huolimatta umpikiinalainen) totesi, että reikiä ei ole ja kaikki kunnossa…mutta kun ei ole? No, kävin siinä kyselemään, että tietääkö herra D sitten jotain hyvää hierontapaikkaa ko. kaupungissa kun niskakin on nyt jumittanut muutaman päivän. Kävi ilmi, että täällä maassa ei ehkä ole soveliasta suositella jotain tiettyä hoitolaa ja lääkäri sanoi, että hän voi auttaa ja niin siinä sitten siirryttiin sujuvasti hammashoidosta lihashuoltoon…Free of charge! Jäin sitten vielä yöksi hotelliin ja nautin täydellisen sushi-illallisen hotellihuoneessa, makasin kylpyammeessa ja katsoin telkkaria!... Nämä kaikki kun ovat nautintoja, joista meidän kotikylällä voi vaan uneksia...
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.